|

1800-luvun lopun kerrostalot

1800-luvun lopun kerrostalo on näyttävän näköinen. Julkisivu on uusrenessanssityylille ominaiseen tapaan rapattu erittäin koristeelliseksi. Asuinhuoneet ja ikkunat ovat korkeita. Ulkoseinät ovat massiivitiili- ja välipohjat hirsirakenteiset. Aumakatto on katettu pellillä.

Suomessa vuosina 1860–1900 rakennetut kerrostalot ovat harvinaisia, niitä löytyy lähinnä Helsingin ja Turun keskustasta. Runsaan koristeellisuuden takia uusrenessanssitalot saivat aikoinaan osakseen kovaa kritiikkiä ja niitä purettiin runsaasti erityisesti 1960-luvulla funktionalismin hengessä.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1800-luvun lopulla

1800-luvun lopulla voimakkaasti kehittyvä teollisuus synnytti tehtaita kaupunkien reuna-aluille ja rautatieverkoston laajeneminen mahdollisti ennennäkemättömän liikkumisen sekä uusien kaupunkien ja taajamien syntymisen.

Kaupunkien määrän lisäksi niiden asukasluku kasvoi. Teollisuudella ja kaupalla rikastuneet yksityishenkilöt alkoivat rakennuttaa kerrostaloja – keskustojen kivitalojen määrä alkoi lisääntyä. Kaupunkien koko rakennuskanta oli tätä ennen koostunut lähinnä puutaloista.

Vanhoja puutaloja purettiin pois uusien kivitalojen tieltä. Yli yksikerroksisten puutalojen rakentaminen keskusta-alueelle oli paloturvallisuussyistä kielletty. Tonttimaan kallistumisen myötä kivirakennusten kerrosluku alkoi kasvaa erityisesti Helsingissä ja Turussa. Muissa kaupungeissa uudet kivirakennukset olivat yleensä edelleen 2-kerroksisia. Helsingissä kerrosluku rajoitettiin lopulta viiteen vuonna 1895 ja muut kaupungit seurasivat esimerkkiä.

Rakentamista kaupunkialueilla ohjasivat kaupunkien omat palo- ja rakennusjärjestykset sekä kaikkia kaupunkeja koskeva yleinen rakennusjärjestys. Talojen suunnittelusta vastasivat arkkitehdit, eri osa-alueille erikoistuneita suunnittelijoita ei ollut. Rakennusmestareiden koulutus aloitettiin Suomessa 1800-luvun lopussa. Talot rakennettiin ihmisvoimin (ilman koneita) ja vain kesäaikaan. Talvella työmaat seisoivat.

Uudet kiviset kerrostalot olivat tarkoitettu vuokrattavaksi, niitä asuttivat varakas väestö perheineen ja/tai palvelijoineen. Kivitalon rakenteiden annettiin rauhassa kuivua ensimmäinen vuosi valmistumisen jälkeen tai vaihtoehtoisesti asunnot vuokrattiin kuivumisen ajaksi vähävaraisille.

1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Turussa (rv. 1893).

1800-luvun lopun kerrostalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1800-luvun lopulla arkkitehtuurissa vallalla oli kertaustyylit, joista asuinkerrostaloihin vaikutti eniten uusrenessanssi. Tämä italialainen palatsiarkkitehtuuri suosi symmetriaa ja runsasta koristelua. 1890-luvulla uusrenessanssi vaihtui hiljalleen jugendiin.

Uusrenessanssissa kadun puoleiset pääjulkisivut rapattiin erittäin koristeellisiksi, eikä tasaisia kohtia juuri tehty. Kasettirappauksen käyttö oli yleistä. Ikkunat olivat korkeita (2,1…2,4 m) ja yleensä suorakaiteen muotoisia, mutta niiden yläosa saattoi olla puolipyöreä. T:n muotoinen karmi oli yleinen. Ikkunapenkeistä tuli paksujen ulkoseinien takia leveitä, ikkunapenkeillä istuminen on mahdollista. Vesikatto tehtiin tavallisesti aumakattona ja katettiin pellillä. Räystäskourut ovat ns. jalkarännit.

1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Helsingissä (rv. 1889).

1800-luvun lopun kerrostalojen asunnot olivat alun perin isoja (150–300 m2) läpitalonhuoneistoja (toiselta ulkoseinältä toiselle ulkoseinälle ulottuvia). Koko kerros saattoi olla vain yhden tai kahden perheen käytössä. Rakennusrungon syvyys oli suuri, jolloin eri huoneiden väliin jäi pimeä käytävä. Asuntoja on voitu myöhemmin jakaa pienemmiksi.

Huoneet olivat korkeita, huonekorkeus oli tavallisesti noin 360 cm. Huonekorkeus alkoi laskea hieman vuosisadan lopulla. WC- ja suihkutilat on rakennettu huoneistoihin vasta myöhemmin, esim. 1930- tai 40-luvulla. Jälkikäteen lisätyt märkätilat voivat olla pieniä ja ahtaita. Tätä ennen asukkaita palveli piha-alueen yhteinen kuivakäymälä. Rikkaimpien kodeissa saattoi olla oma kuivakäymälä, jonka tyhjentämisestä vastasi palvelusväki.

Huoneiden lattiat tehtiin leveistä lankuista (leveys 200–300 mm). Lankkujen päät eivät ulottuneet seiniin asti, vaan seinien viertä kiersi lankuista tehty kehys. Hienoimpiin asuntoihin tehtiin tammiparketti. Lattia on myöhemmin päällystetty jollain muulla materiaalilla. Seinien ja katon rajassa käytettiin paksuja koristeellisia kipsilistoja. Kattovalaisimien kiinnityskoukkujen ympärille asennettiin koristeelliset kipsirosetit.

1800-luvun lopun kerrostalojen porrashuoneet olivat tilavia ja koristeellisia. Porrasaskelmissa on käytetty kalkkikiveä tai myöhemmässä vaiheessa mosaiikkibetonia. Porrashuoneissa ei tyypillisesti ole käytetty ääntä absorboivia materiaaleja, joten porrashuoneiden äänenvaimennus on heikko. Hissiä ei alun perin ollut, mutta se on usein lisätty porrashuoneeseen myöhemmin. Sisäpihan puolelle voitiin rakentaa yhteinen tuuletusparveke, mutta asuntokohtaiset parvekkeet olivat harvinaisia.

1800-luvun kerrostalon pohjakuva
1800-luvun kerrostalon pohjakuva.

1800-luvun lopun kerrostalon rakenteet

1800-luvun lopun kerrostalojen rakenteissa tai rakennusmateriaaleissa ei tapahtunut merkittävää muutosta aikaisempaan, vuosisatoja vanhaan perinteeseen.

1800-luvun lopun kerrostalon perustukset ovat paksut (~2 m) ja ladottu luonnonkivistä. Betonia ei vielä käytetty. Kellarillisissa rakennuksissa perusmuurin sisäpintaan siveltiin tervasta tai piestä tehty vedeneristys. Vedeneristys sisältää tyypillisesti haitallisia PAH-yhdisteitä (kreosootti). Vedeneristys peitettiin sisäpuolisella tiilimuurilla. Kellarin lattia (alapohjarakenne) tehtiin latomalla tiiliä tai kiviä suoraan hiekan päälle. Kosteilla mailla lattia vedeneristettiin asfaltin ja hiekan tai kivihiilipien ja hiekan sekoituksella (pirunpoika).

Keskusta-alueiden uudet kivikerrostalot jouduttiin perustamaan routivan ja huonosti kantavan maan varaan. Perustuksia varten kaivettiin syvä kuoppa routarajan alapuolelle, routaeristämistä ei vielä tunnettu. Huonosti kantavalla maalla perustusten painuminen estettiin puupaalujen avulla. Pohjaveden pinnan laskeminen alueella voi paalujen varaan perustetussa rakennuksessa aiheuttaa puupaalujen lahoamisen ja rakennuksen painumisen. Perustuksia ei yleensä salaojitettu tai salaojat voitiin tehdä pienistä kivistä.

1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Helsingissä.

Välipohjat (asuinkerrosten lattiat), yläpohja (ullakon lattia) ja vesikatto ovat hirsirakenteisia. Väli- ja yläpohjan hirsipalkkien päät ovat upotettu ulkoseinärakenteen sisään (riski) ja suojattu kosteudelta tuohella tai piellä. Hirsipalkkien välit on täytetty orgaanisilla materiaaleilla, kuten savella, sammaleella ja turpeella. Täytteen päällä laitettiin yleensä hiekkaa, kalkkia tai kuivunutta laastia. Rakenteen alapinta (alemman asunnon katto) rapattiin laastilla, jonka sekaan lisättiin vahviketikkuja (tikkurappaus). Hirsirakenteinen välipohja eristää ilma- ja askelääniä välttävästi.

Yläpohjarakenteen päälle (ullakon lattia) ladottiin tiilistä tiivis palopermanto (riski). Kellarin ja 1.kerroksen välisen välipohjan (1.kerroksen lattiarakenne) alapinta tuli paloturvallisuussyistä tehdä palamattomasta materiaalista, eli tiilistä. Tiilet ladottiin holviksi teräksisten I-palkkien tai ratakiskojen varaan.

Ulkoseinät ovat paksuja (~ 60 cm), molemmin puolin rapattuja massiivitiiliseiniä (vain tiiltä, ei erillistä lämmöneristettä). Kaikki väliseinät ovat kantavia ja paksuja (~30 cm), molemmin puolin rapattuja tiiliseiniä.

Ikkunat ovat alun perin olleet puisia 2-puitteisia ja 2-lasisia sisään-ulosaukeavia ikkunoita. Alkuperäisissä ikkunoissa käytetyn puutavaran laatu oli hyvää. Ikkunan ja ulkoseinän väli tilkittiin (tiivistettiin) pellavariveellä. Ikkunat on tavallisesti uusittu vuosien saatossa, alkuperäisiä ikkunoita on enää vähän jäljellä.

1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Helsingissä.

1800-luvun lopun kerrostalot järjestelmät

1800-luvun lopun kerrostalon lämmitysjärjestelmä on yleensä kaukolämpöön kytketty keskuslämmitys ja vesikiertoiset patterit. Patterit on sijoitettu ikkunoiden alapuolelle. Lämpöjohdot ovat terästä ja patterit ovat teräksisiä levyradiaattoreita.

Lämmitysjärjestelmänä on alun perin ollut huonekohtainen uunilämmitys – jokaisessa asuinhuoneessa on ollut oma kaakeliuuni. Keskuslämmitykseen ja kaukolämpöön on tavallisesti siirrytty 1950-luvulta alkaen, minkä yhteydessä kaakeliuunit on saatettu purkaa.

Viemäriputket ovat muovia (polypropeeni) ja käyttövesiputket kuparia. Ne on tyypillisesti uusittu 2000-luvulla.

Viemäreitä ja vesijohtoja ei alun perin ole ollut vaan ne on lisätty jälkikäteen esim. 1930- tai 40-luvulla. Tällöin lisätyt viemäriputket olivat valurautaa ja kylmävesijohto sinkittyä terästä. Kuparinen lämminvesijohto lisättiin vasta keskuslämmitykseen siirtymisen yhteydessä.

1800-luvun lopun kerrostalossa on huonekohtainen painovoimainen ilmanvaihto. Ilmanvaihtoa ei alun perin ole ollut, vaan korvausilma on tullut vuotoilmana epätiiviiden ikkunoiden läpi sekä ikkunatuuletuksen kautta. Ilma on poistunut kaakeliuunin savuhormia pitkin vesikatolle. Korvausilmareittejä ulkoseinän tai ikkunakarmien läpi on lisätty myöhemmin. Ilmanvaihto voi osassa rakennuksia edelleen perustua ikkunatuuletukseen. Lue lisää painovoimaisen ilmanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Talossa ei alun perin ole ollut sähköä, mutta sähköt on asennettu jälkikäteen ja tavallisesti uusittu vähintään kertaalleen sen jälkeen.

1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Helsingissä.

Esimerkkirakennus – 1800-luvun lopun kerrostalo

Arkkitehtuuri: Uusrenessanssi
Huonekorkeus:
360 cm
Huoneistoparveke:
Ei ole

Perustusrakenteet:
Luonnonkivi, puupaalut; kellarin maanvastaiset seinät kosteuseristetty sisäpuolelta (piki)
Väli- /yläpohjat:
Hirsi + orgaaninen täyttö (turve, savi, sammal)
Ulkoseinät:
Massiivitiili, paksuus 60 cm
Julkisivu:
Rapattu, koristeellinen
Ikkunat:
Kaksinkertaiset, Puu
Väliseinät (huoneistojen välillä):
Tiili, paksuus 30 cm
Väliseinät (huoneistojen sisällä):
Tiili, paksuus 30 cm
Vesikatto:
Aumakatto + peltikate

Lämmitys:
Kaukolämpö + vesikiertopatterit, alun perin huonekohtainen uunilämmitys (kakluunit)
Viemärit ja vesijohdot:
Uusittu 2000-luvulla
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Sähköt:
Uusittu

1800-luvun kerrostalon rakennekuva
1800-luvun kerrostalon leikkauskuva.

1800-luvun lopun kerrostalon sisäilmaston olosuhteet

1800-luvun kerrostalon sisäilman laatu ja olosuhteet:

Ääneneristys (puhe)*
Ääneneristys (askeleet)**
Vähäiset sisäilmariskit
Ilman vaihtuvuus (kesä)
Ilman vaihtuvuus (talvi)
Tasainen sisälämpötila

*Koskee erityisesti isoja asuntoja. **Joustavalla lattiapäällysteellä voidaan parantaa askeläänteneristävyyttä jonkin verran.


1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Turussa (rv. 1898). Arkkitehtuurissa näkyvissä jo jugendin vaikutus.

1800-luvun lopun kerrostalon hyvät ja huonot puolet

1800-luvun kerrostalon hyviä ja huonoja puolia ovat:

+ Tontti on oma.
+ Rakennus on koristeellinen ja näyttävä.
+ Asuinhuoneet ovat korkeita ja avaria.
+ Porrashuone on tilava.
+ Ikkunat ovat korkeita ja ikkunapenkit leveitä.
+ Lattialankut ovat leveitä ja paksuja.
+ Koristeelliset kakluunit luovat tunnelmaa.

+ Rakenteet ovat pitkäikäisiä, kestäviä ja suhteellisen huoltovapaita.
+ Seinänaapurien äänet eivät yleensä häiritse.
+ Viemärit ja vesijohdot on tavallisesti uusittu.

– Hissi on usein pieni ja ahdas.
– Kylpyhuoneet voivat olla pieniä ja ahtaita.
– Asunnossa ei ole saunaa eikä parveketta.

– Puupaalut.
– Kellarin kosteusvauriot ovat yleisiä.
– Rakenteet sisältävät lieviä kosteus- ja sisäilmariskejä.
– Rakenteet saattavat sisältää haitta-aineita.
– Julkisivuremontti on haastava ja kallis.

– Ylänaapurin askeläänet kuuluvat asuntoon.
– Porrashuoneen äänet kuuluvat asuntoon.
– Painovoimaiseen ilmanvaihtoon liittyvät ongelmat.

1800-luvun kerrostalo
1800-luvun kerrostalo Tampereella (rv. 1899) edustaa arkkitehtuuriltaan jo jugendia.

1800-luvun lopun kerrostalon merkittävimmät riskit

1800-luvun lopun kerrostalo ei asukkaan näkökulmasta yleensä sisällä merkittäviä kosteus- tai sisäilmariskejä. Lievät riskit liittyvät joihinkin rakenteisiin, jotka ovat taloyhtiön vastuulla. 1800-luvun kerrostalon yleisimpiä riskejä ovat:

  • Kellarin kosteusongelmat.
  • Väli- ja yläpohjien sisältämät orgaaniset lämmöneristemateriaalit ja niiden mikrobivauriot.
  • Ulkoseinärakenteen sisällä olevat väli- ja yläpohjien hirsipalkkien päät ja niiden laho- tai mikrobivauriot.
  • Alkuperäisten ikkunoiden tilkemateriaalien mikrobivauriot.
  • Kosteuseristemateriaalien sisältämät haitta-aineet (PAH-yhdisteet, kreosootti).

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Julkaisun kirjoittaja

  • Kasper Käyhkö
    Kasper Käyhkö

    Kasper on rakennusten asiantuntija, jonka erikoisalaa ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen ja korjaaminen. Työasioissa voit olla häneen yhteydessä alla olevien linkkien kautta.

Samankaltaiset artikkelit