1800-luvun omakotitalo
|

1800-luvun lopun omakotitalot

1800-luvun lopun omakotitalo on luonnonkivistä ladotun sokkelin päälle rakennettu hirsitalo. Julkisivu on laudoitettu, kaupunkitalojen julkisivu saattaa olla uusrenessanssi- tai nikkarityylin mukaisesti koristeellinen, mutta maaseututalojen julkisivut ovat yleensä pelkistetympiä. Vesikattona ja harja- tai aumakatto, joka on katettu pellillä.

Suomessa vuosina 1860–1900 rakennettuja puisia omakotitaloja ja paritaloja löytyy maaseudun lisäksi jonkin verran myös kaupunkien keskustoista, joissa yksittäisiä rakennuksia on säilynyt rakennussuojelun ansiosta. Keskusta-alueiden rakennuksia purettiin väkiluvun lisääntyessä pois uusien kivikerrostalojen tieltä.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1800-luvun lopulla

1800-luvun lopulla voimakkaasti kehittyvä teollisuus synnytti tehtaita kaupunkien reuna-aluille ja rautatieverkoston laajeneminen mahdollisti ennennäkemättömän liikkumisen sekä uusien kaupunkien ja taajamien syntymisen.

Maaseudulla rakentaminen ja asumistavat muuttuivat hitaasti. Merkittävimpänä muutoksena voidaan pitää perinteisten sisäänlämpiävien savutupien muuttumista uloslämpiäviksi savuhormillisiksi tuviksi.

Maaseudulla maan omistus keskittyi marginaaliosalle väestöstä. Maanomistajat asuivat herraskartanoissa ja talonpoikaistaloissa. Työväki, eli torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset asuivat pienissä maanomistajan vuokramailla sijainneissa mökeissä, eli torpissa.

1800-luvun omakotitalo
1800-luvun omakotitalo Loviisan vanhassa kaupungissa.

1800-luvun lopun omakotitalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1800-luvun lopun omakotiltalojen ja paritalojen arkkitehtuuri otti vaikutteita italialaisesta palatsityylistä (uusrenessanssi) sekä sveitsiläistyylistä. Näiden yhdistelmänä syntyi ns. nikkarityyli. Maaseutujen pientaloihin arkkitehtuurin muotivillityksillä ei juuri ollut vaikutusta.

Sokkeli on luonnonkivipinnalla sekä kaupunki- että maaseututaloissa. Kaupungeissa sokkeli on yleensä korkeampi kuin maaseudulla.

Kaupungeissa hirrestä rakennettujen pientalojen julkisivu paneloitiin. Julkisivulaudoitus jaettiin pystysuunnassa osiin siten, että toisessa osassa laudoitus kulki vaakaan ja toisessa pystyyn. Maaseudulla julkisivu saatettiin jättää hirsipinnalle, mutta erityisesti herraskartanoissa ja talonpoikaistaloissa oli tapana vuorata julkisivu punaisella pystyrimalaudoituksella.

Julkisivun koristeellisuus näkyi erityisesti ikkunoiden ympärillä sekä räystäillä, joiden laudoitus voitiin nikkarityylin mukaisesti työstää hyvinkin koristeelliseksi. Aikakauden julkisivuväritykselle ominaista on, että ikkuna- ja nurkkalistat on maalattu muuta julkisivua tummemmalla värillä. Yleisiä olivat erilaiset ruskean sävyt, mutta julkisivun väritys on voitu muuttaa myöhemmin.

Ikkunat ovat korkeita ja kapeita puuikkunoita, joissa on T-karmi. Ullakkokerroksen ikkunat ovat muita ikkunoita pienempiä.

1800-luvun omakotitalo
1800-luvun omakotitalo Loviisan vanhassa kaupungissa.

Kaupunkipientaloissa on harja- tai aumakatto ja maaseudulla harjakatto. Vesikatteena on yleensä pelti, mutta myös betonitiili- tai huopakate ovat yleisiä. Vesikate on uusittu vuosien varrella, alun perin katteena on yleensä ollut päre- tai lautakatto. Räystäskouruja ei ole ollut, mutta ne on lisätty jälkeenpäin.

Rakennuksen ovat yleensä puolitoistakerroksisia. Ensimmäisessä kerroksessa on korkeat ja avarat pääasialliset asuintilat, toisessa kerroksessa on matalampia huoneita, joissa on vino katto. Kellari oli harvinainen, mutta se on voitu kaivaa rakennuksen alle myöhemmin.

1800-luvun lopun omakotitalojen ja paritalojen huoneet ovat korkeita, huonekorkeus saattaa olla yli 300 cm. Asuinhuoneiden sisänurkkiin muurattiin kakluunit ja tuvan nurkkaan iso leivinuuni. Kakluunit ja leivinuuni on voitu purkaa myöhemmin. Sisävessaa ja pesuhuonetta ei alun perin ole ollut, vaan ne on rakennettu myöhemmin, yleensä 1960-luvulla. Alkuperäinen lattia on tehty paksuista ja levyistä lankuista.


1800-luvun lopun omakotitalon rakenteet

1800-luvun lopun omakotitaloissa ja paritaloissa käytettiin samoja perinteisiä rakenteita ja rakennusmateriaaleja, jotka olivat tuttuja jo satojen vuosien ajalta.

1800-luvun lopun omakotitalo/paritalo perustettiin hyvälle, kantavalle ja routimattomalle perusmaalle, jotta syviltä kaivuutöiltä ja puupaalujen käytöltä vältyttiin. Tarvittaessa huonosti kantava humusmaa poistettiin maanpinnalta ja perustukset ladottiin matalan peruskuopan pohjalle. Perustukset ympäröitiin tontilta saatavalla maa-aineella, kuten hiekalla. Perustuksia ei yleensä salaojitettu tai salaojat voitiin tehdä pienistä kivistä. Perusmuuri ja näkyviin jäävä sokkeli on kasattu luonnonkivistä. Kivien väleihin jätettiin rakoja ja aukkoja alapohjan tuulettumisen takia.

Seinät ovat hirsirakenteiset (veistetty hirsi). Julkisivu laudoitettiin vasta hirsiseinän painumisen lakattua. Hirren ja julkisivulaudoituksen välissä ei yleensä jätetty tuuletusrakoa. Alimman hirren ja sokkelin väliin asetettiin tuohi tai asfalttihuopa. Hirsien välit tilkittiin pellavariveellä tai sammaleella. Hienoimmissa taloissa voitiin hirren sisäpinta paperoida tai tapetoida. Vanhat hirsirakenteiset ulkoseinät ovat riskirakenne.

Ala-, väli-, yläpohjan sekä vesikaton kantavina rakenteina ovat hirsipalkit, joiden välinen etäisyys on tavallisesti noin 600 mm (k600). Hirsipalkkien välit on täytetty orgaanisilla eristemateriaaleilla, kuten sammal ja turve. Täyttömateriaalin päällä on hiekkaa tai kuivattua savea. Täyttömateriaalin alla on laudoitus ja paperointi, jotka estävät täytteen valahtamisen.

Alapohja on tuulettuva rossipohja, jonka alla mahtuu yleensä ryömimään. Huonosti tuulettuva hirsirakenteinen rossipohja on riskirakenne. Mahdollinen kellarin lattia on alun perin ollut maapinnalta tai maan päälle on ladottu tiiliä. Maaseudulla saatettiin vielä paikoin käyttää multapenkkialapohjaa.

Ikkunat ovat puisia, kaksinkertaisia (2-puitetta ja 2-lasia) ja sisään-ulosaukeavia. Ikkunoiden ja hirsiseinien välissä tilkkeenä on pellavarive. Ikkunat on voitu uusia vuosien varrella. Alkuperäisissä ikkunoissa puutavaran laatu oli hyvää, mutta ikkunat ovat epätiiviitä ja eristävät lämpöä välttävästi, ne aiheuttavat vedon tunnetta ja lisäävät energiankulutusta.

1800-luvun hirsitupa savutupa
Helsingin Seurasaareen siirretty hirsirakenteinen savutupa 1800-luvulta.

1800-luvun lopun omakotitalon järjestelmät

1800-luvun lopun omakotitalossa/paritalossa on suora sähkölämmitys, jokaisen ikkunan alla on sähköllä toimivat teräspatterit. Lämmitysjärjestelmänä on alun perin ollut huonekohtainen uunilämmitys – jokaisessa asuinhuoneessa on ollut oma kaakeliuuni, jota on lämmitetty puilla. Sähkölämmitys on asennettu myöhemmin, minkä yhteydessä kaakeliuunit on saatettu purkaa.

Viemäreitä ja vesijohtoja ei alun perin ole ollut vaan ne on lisätty jälkikäteen yleensä n. 1960-luvulla. Ne on voitu sen jälkeen uusia ainakin kertaalleen. Putkien materiaali riippuu asennus-/uusimisvuodesta.

Ilmanvaihto on painovoimainen. Ilmanvaihtoa ei alun perin ole ollut, vaan korvausilma huoneisiin on tullut vuotoilmana epätiiviiden ikkunoiden läpi sekä ikkunatuuletuksen kautta. Ilma on poistunut kaakeliuunin savuhormia pitkin vesikatolle. Korvausilmareittejä ulkoseinän tai ikkunakarmien läpi on tyypillisesti lisätty myöhemmin. Lue lisää painovoimaisen ilmanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista täältä.

1800-luvun lopun omakotitalossa/paritalossa ei alun perin ole ollut sähköä , mutta sähköt on asennettu jälkikäteen ja tavallisesti uusittu vähintään kertaalleen sen jälkeen.

1800-luvun omakotitalo
1800-luvun koristeellinen pientalo Joensuussa (rv. 1896).

1800-luvun lopun omakotitalon sisäilmaston olosuhteet

1800-luvun omakotitalon/paritalon sisäilman laatu ja olosuhteet:

Vähäiset sisäilmariskit
Ilman vaihtuvuus (kesä)
Ilman vaihtuvuus (talvi)
Tasainen sisälämpötila

Esimerkkirakennus – 1800-luvun lopun omakotitalo

Arkkitehtuuri: Uusrenessanssi, sveitsiläistyyli, nikkarityyli
Huonekorkeus:
≥ 300 cm (ullakkokerros matalampi)

Perustusrakenteet:
Luonnonkiviladonta
Alapohja: Hirsirakenteinen tuulettuva rossipohja + orgaaninen täyttö (turve, savi, sammal)
Yläpohja:
Hirsi + orgaaninen täyttö (turve, savi, sammal)
Ulkoseinät:
Veistetty vaakahirsi
Julkisivu:
Laudoitettu, ei tuuletusrakoa
Ikkunat:
Kaksinkertaiset, Puu
Vesikatto:
Harjakatto + peltikate

Lämmitys:
Suora sähkölämmitys, ikkunoiden alla sähköpatterit, alun perin huonekohtainen uunilämmitys (kakluunit)
Viemärit ja vesijohdot:
Lisätty myöhemmin, alun perin ei ole ollut
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Sähköt:
Lisätty jälkikäteen, uusittu

1800-luvun lopun omakotitalon hyvät ja huonot puolet

1800-luvun omakotitalon/paritalon hyviä ja huonoja puolia ovat:

+ Rakennus on hyvin rakennettu, se on yli 100 vuotta vanha ja edelleen pystyssä.
+ Rakennus on perustettu hyvälle maaperälle.
+ Tontti on iso ja oma.
 
+ Asuinhuoneet ovat korkeita ja avaria.
 + Ikkunat ovat korkeita.
+ Lattialankut ovat leveitä ja paksuja.
+ Koristeelliset kakluunit luovat tunnelmaa.

+ Orgaaniset materiaalit tasaavat sisäilman kosteusvaihteluita ja ylläpitävät luonnollista mikrobistoa.
+ Luonnonkivisokkelia pitkin kosteus ei pääse nousemaan kapillaarisesti.

– Rakennus voi olla suojeltu, jolloin remontteihin tarvitaan Museoviraston suostumus.
 
– Rakenteiden lämmöneristävyys on huono.
– Rakenteet ovat yleensä hieman painuneita ja vinoja.
– Rakenteet sisältävät kosteus- ja sisäilmateknisiä riskejä.
– Rakenteita on voitu vuosien varrella lisälämmöneristää väärin ja haitallisin menetelmin.
– Rakenteet saattavat sisältää haitta-ainepitoisia materiaaleja.

– Painovoimaiseen ilmanvaihtoon liittyvät ongelmat.
– Vaihtelevat sisäilman olosuhteet.
– Sähkölasku voi talvisin olla todella iso, jos sähkön hinta on korkealla.

1800-luvun lopun omakotitalon merkittävimmät riskit

1800-luvun lopun omakotitalo/paritalo sisältää tyypillisesti joitakin riskirakenteita sekä kosteus- ja sisäilmariskejä. 1800-luvun lopun omakotitalojen ja paritalojen yleisimpiä ja merkittävimpiä riskejä ovat:

  • Hirsirakenteinen tuulettuva alapohja, joka tuulettuu huonosti tai jonka pohjalla on märkää maata, savea jne.
  • Alapohjarakenteen laho- tai mikrobivauriot.
  • Hirsiulkoseinät, joista julkisivulaudoituksen takaa puuttuu tuuletusrako.
  • Alimpien ulkoseinähirsien lahovauriot.
  • Kosteudeneristysmateriaalit, jotka saattavat sisältää runsaasti haitallisia PAH-yhdisteitä (kreosoottia).
  • Rakenteiden sisältävät orgaaniset materiaalit ja niiden mikrobivauriot.

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Julkaisun kirjoittaja

  • Kasper Käyhkö
    Kasper Käyhkö

    Kasper on rakennusten asiantuntija, jonka erikoisalaa ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen ja korjaaminen. Työasioissa voit olla häneen yhteydessä alla olevien linkkien kautta.

Samankaltaiset artikkelit