|

1930-luvun kerrostalot

1930-luvun funkkiskerrostalo on modernin ja pelkistetyn näköinen. Julkisivu on rapattu tasaiseksi ja kaikki koristeellisuus on karsittu pois. Neliskulmainen erkkeri sekä nauha-/kulmaikkunat ovat yleisiä. Ulkoseinät ovat massiivitiili- ja välipohjat betonirakenteiset. Vesikattona on auma- tai harjakatto.

Suomessa 1930-luvulla rakennettuja yksittäisiä asuinkerrostaloja löytyy useista eri kaupungeista, mutta merkittävimmissä määrin näitä funkkishenkisiä rakennuksia valmistui Helsinkiin. Helsingissä 1930-luvun kerrostaloja löytyy mm. Töölöstä ja Kalliosta.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1930-luvulla

1930-luvulla radion ja äänielokuvien myötä moderni elämäntapa nosti päätään. Ensimmäisiä sähkökäyttöisiä kodinkoneita (silitysrauta, pölynimuri, liesi) alkoi ilmestyä kotitalouksiin. Terveyteen ja hyvinvointiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota mm. tuberkuloosiepidemioiden takia – suomalaiset olivat aikaisemmin olleet yksi Euroopan sairaimmista kansoista. 

Rakentaminen käynnistyi Yhdysvalloista edellisen vuosikymmenen lopulla alkaneen laman kuorissa. Rakentamisen volyymi pysyi matalana 30-luvun ensimmäiset vuodet, mutta kiihtyi vuosikymmenen loppua kohti mentäessä. Nousukausi päättyi toisen maailmansodan ja talvisodan puhkeamiseen.

Kerrostalorakentamisessa pyrittiin käytännöllisyyteen ja terveellisyyteen. Kerroksia Helsingissä saatettiin tehdä seitsemän, mutta pienemmissä kaupungeissa kerroksia oli yleensä vähemmän. Rakennuttamisesta vastasivat pääosin osakeyhtiöt, yleishyödyllisten asuntojen valmistuminen oli vähäistä. Asemakaavalaki ja sitä seurannut rakennussääntö säädettiin.

1930-luvun kerrostalo
1930-luvun (v. 1937) funkkiskerrostalo Helsingissä. Vaalea rapattu ja tasainen julkisivu sekä loiva aumakatto.

1930-luvun kerrostalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1930-luku oli kerrostaloarkkitehtuurissa modernin funktionalismin aikaa. Funktionalismia voidaan pitää välttämättömänä keinoa pyrittäessä ratkaisemaan laman aikaista asuntopulaa.

Funktionalismi korosti käytännöllisyyttä ja tarpeenmukaisuutta. Julkisivut rapattiin tasaisiksi ja kaikesta ”turhasta” koristelusta luovuttiin. Luonnonkivisokkelit jäivät historiaan, mutta sokkeli voitiin verhoilla luonnonkivistä valmistetuilla laatoilla. Muotiin tulivat suorakulmaiset erkkerit sekä kulma- ja nauhaikkunat, joiden rakentamisen teräsbetoni mahdollisti. Julkisivuvärityksessä suosittiin valkoista, harmaata, vaaleankeltaista, roosaa ja vihreää.

Ikkunoiden korkeus pysyi vielä leveyttä suurempana, mutta laski 30-luvun aikana 1,8 m -> 1,5 m. Vesikatto tehtiin aikaisemmalta vuosikymmenellä totuttuun tapaan auma- tai harjakattona ja katettiin pellillä. Peltikatolla räystäskourut ovat ns. jalkarännit. Funktionalismille tyypilliset tasakatot jäivät usein toteutumatta.

1930-luvun funkkiskerrostalo
Vuonna 1938 valmistunut funkkiskerrostalo Helsingissä. Suorakulmainen erkkeri sekä nauha- ja kulmaikkunat.

Asuntojen koko oli maltillinen, yhden rapun yhteen kerrokseen tehtiin tavallisesti viisi tai kuusi huoneistoa. Rakennus varustettiin huoneistokohtaisilla sisävessoilla jo rakentamisvaiheessa.

1930-luvulla valmistuneiden asuntojen huonekorkeus on yleensä 280-290 cm. Huoneiden muoto on tarkoituksenmukainen ja koristeet, kuten kattolistat ja kipsirosetit jäivät pois käytöstä. Rakentamisvaiheessa lattia päällystettiin yleensä linoleumilla. Linoleumin alustana toimineiden lattialankkujen leveys on noin 100 mm. Lattian pintamateriaali on uusittu useaan kertaan vuosien saatossa, viime vuosina on yleistynyt tapa jättää aluslankkukerros näkyviin.

Huoneistoparvekkeet alkoivat lisääntyä tuuletusparvekkeiden rinnalle. Parvekkeet tehtiin ulokerakenteisina. Porrashuoneet ovat tilavia, mutta koristeellisuus poistui. Porrasaskelmissa on käytetty pääasiassa mosaiikkibetonia. Porrashuoneissa ei tyypillisesti ole käytetty ääntä absorboivia materiaaleja, joten porrashuoneiden äänenvaimennus on heikko. Hissi asennettiin yleensä jo rakennusvaiheessa. 

1930-luvun kerrostalon pohjakuva.

1930-luvun kerrostalon rakenteet

1930-luvun kerrostalojen rakenteiden osalta merkittävin muutos tapahtui, kun betoni korvasi luonnonkiven perustusrakenteissa ja ulkoseinissä massiivisen savitiiliseinän rinnalle alkoi tulla uusia rakennekokeiluja.

Routivalla maalla perustuksia varten kaivettiin syvä kuoppa routarajan alapuolelle, routaeristämistä ei vielä tunnettu. Huonosti kantavalla maalla perustusten painuminen estettiin puu- tai betonipaalujen avulla. Pohjaveden pinnan laskeminen alueella voi paalujen varaan perustetussa rakennuksessa aiheuttaa puupaalujen lahoamisen ja rakennuksen painumisen. Perustuksia ei yleensä salaojitettu tai salaojat voitiin tehdä tiili- tai betoniputkista.

Perusmuurit on valettu betonista. Kellarillisissa taloissa perusmuurin sisäpuolella on tervasta tai piestä tehty vedeneristys, joka on peitetty sisäpuolisella tiili- tai harkkomuurilla. Kellarin lattia (alapohjarakenne) on valettu betonista suoraan hiekan päälle.

Välipohjat (asuinkerrosten lattiat) ja yläpohja (ullakon lattia) tehtiin betonirakenteisena. Yleisin rakenne on betoninen alalaattapalkisto, jonka päällä on puukoolattu lattia tai betonilaatta. Palkkien välissä täyttönä on orgaanisia materiaaleja, kuten sahanpurua ja kutterinlastua. Täytteen päällä saattaa olla hiekkaa ja/tai kuivunutta laastia. Betonilaatan alapinta (alemman asunnon katto) on tasoitettu laastilla. Yläpohjarakenteen päällä (ullakon lattia) on betonista valettu palopermanto. Vesikaton kantavat rakenteet ovat hirsiä.

Ulkoseinien paksuus pieneni aikaisemmasta 60 cm -> 45 cm, kun täyspunatiilien sijasta alettiin käyttää paremmin lämpöä eristäviä reikätiiliä. Laman aikana saatettiin osa punatiilistä korvata myös halvemmilla kalkkihiekkatiilillä. Ensimmäisiä kevytbetonilla tai korkilla lämmöneristettyjä ulkoseiniä kokeiltiin, mutta ne jäivät vielä asuinkerrostaloissa harvinaisiksi.

Sekarungon ja pienten asuntojen lisääntymisen myötä paksuja ja kantavia väliseiniä ovat ainoastaan asunnon ja porrashuoneen välinen väliseinä, muiden kantavien tiiliväliseinien sijasta käytettiin betonipilareita. Kevyet väliseinät ovat ohuita tai erittäin ohuita ja yleensä erilaisista kipsipohjaisista materiaaleista rakennettuja. Ohuet ja kevyet väliseinärakenteet eristävät ääntä huonosti.

Ikkunat ovat alun perin olleet puisia 2-puitteisia ja 2-lasisia sisäänaukeavia ikkunoita. 1930-luvun ikkunoissa käytetyn puutavaran laatu oli hyvää. Ikkunan ja ulkoseinän välissä tilkkeenä on pellavarive. Alkuperäiset ikkunat ovat epätiiviitä ja eristävät lämpöä välttävästi, ne aiheuttavat vedon tunnetta ja lisäävät energiankulutusta. Kovilla pakkasilla ikkunoihin saattaa tiivistyä kosteutta. Ikkunat on voitu uusia vuosien saatossa.

1930-luvun funkkiskerrostalo
1930-luvun funkkiskerrostalo Joensuussa.

1930-luvun kerrostalon järjestelmät

1930-luvun kerrostalon lämmitysjärjestelmänä on alkuperäinen vesikiertoinen keskuslämmitys, patterit ovat ikkunoiden alla. Pattereita tai lämpöjohtoja ei ole uusittu. Rakennus on liitetty kaukolämpöön 50-luvulla tai sen jälkeen.

Viemärit ovat alun perin olleet valurautaa, kylmävesijohto sinkittyä terästä ja lämminvesijohto kuparia. Putkieristeinä alettiin käyttää asbestia sisältäviä materiaaleja. Viemärit ja käyttövedet on tavallisesti uusittu ensimmäisen kerran 2000-luvun vaihteessa.

Asunnoissa on painovoimainen ilmanvaihto. Huonekohtaisesta painovoimaisesta ilmanvaihdosta siirryttiin huoneistokohtaiseen ilmanvaihtoon. Erona aikaisempaan oli se, että huoneistokohtaisessa järjestelmässä poistoilmahormit muurattiin ainoastaan likaisiin tiloihin (keittiö, WC ja pesuhuone), kun ne aikaisemmin oli tapana tehdä kaikkiin huoneisiin. Lue lisää painovoimaisen ilmanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Taloon asennettiin sähköt jo rakennusvaiheessa. Sähkökaapelit on asennettu metallisissa suojaputkissa välipohja- ja seinärakenteiden sisään. Sähköt on tavallisesti uusittu kertaalleen, mutta monessa rakennuksessa saattaa olla vielä alkuperäisiäkin sähköasennuksia käytössä.

1930-luvun kerrostalo
1930-luvun lopun kerrostalo Helsingissä.

Esimerkkirakennus – 1930-luvun kerrostalo

Arkkitehtuuri: Funktionalismi
Huonekorkeus:
280-290 cm
Huoneistoparveke:
Ei ole

Perustusrakenteet:
Betoni, puupaalut; kellarin maanvastaiset seinät kosteuseristetty sisäpuolelta (piki)
Väli- /yläpohjat:
Betoninen alalaattapalkisto + puukoolattu lattia tai betonilaatta, orgaaninen täyttö (sahanpuru tms.)
Ulkoseinät:
Reikätiili, paksuus 45 cm
Julkisivu:
Tasaiseksi rapattu, ei koristelua, neliskulmaiset erkkerit yleisiä
Ikkunat:
Alun perin kaksinkertaiset, puu; voitu uusia kolminkertaisiksi, puu-alumiini; nauha-ikkunat yleisiä
Väliseinät (huoneistojen välillä):
Ohuet, kipsipohjaisista materiaaleista tehty
Väliseinät (huoneistojen sisällä):
Ohuet, kipsipohjaisista materiaaleista tehty
Vesikatto:
Harja- tai aumakatto

Lämmitys:
Kaukolämpö + vesikiertopatterit
Viemärit ja vesijohdot:
Uusittu 2000-luvulla
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Sähköt:
Uusittu

1930-luvun kerrostalon rakennekuva
1930-luvun kerrostalon leikkaus.

1930-luvun kerrostalon sisäilmaston olosuhteet

1930-luvun kerrostalon sisäilman laatu ja olosuhteet:

Ääneneristys (puhe)
Ääneneristys (askeleet)*
Vähäiset sisäilmariskit
Ilman vaihtuvuus (kesä)
Ilman vaihtuvuus (talvi)
Tasainen sisälämpötila

*Joustavalla lattiapäällysteellä voidaan parantaa askeläänteneristävyyttä jonkin verran.


1930-luvun kerrostalon hyvät ja huonot puolet

1930-luvun kerrostalon hyviä ja huonoja puolia ovat:

+ Tontti on yleensä oma.
+ Porrashuone on tilava.
+ Asuinhuoneet ovat korkeita ja avaria.

+ Rakenteet ovat pitkäikäisiä, kestäviä ja suhteellisen huoltovapaita.
+ Rakenteet eivät sisällä merkittäviä kosteus- tai sisäilmariskejä.
+ Ylä- ja alapuolella asuvien naapureiden puheäänet eivät yleensä kuulu häiritsevissä määrin asuntoon.

+ Viemärit ja vesijohdot on tavallisesti uusittu.

– Hissi on usein pieni ja ahdas.
– Asunnossa ei ole saunaa eikä parveketta.

– Puupaalut.
– Kellarin kosteusvauriot ovat yleisiä.
– Rakenteet saattavat sisältää asbestia tai haitta-aineita.

– Seinänaapureiden äänet kuuluvat asuntoon.
– Porrashuoneen äänet kuuluvat asuntoon.
– Askeläänet kuuluvat asuntoon.
– Painovoimaiseen ilmanvaihtoon liittyvät ongelmat.

1930-luvun kerrostalon merkittävimmät riskit

1930-luvun kerrostalo ei yleensä sisällä merkittäviä kosteus- tai sisäilmariskejä. Rakenteissa mahdollisesti olevat vauriot kuuluvat taloyhtiön vastuulle. 1930-luvun kerrostalon yleisimpiä riskejä ovat:

  • Kellarin kosteusongelmat.
  • Väli- ja yläpohjien sisältämät orgaaniset lämmöneristemateriaalit ja niiden mikrobivauriot.
  • Alkuperäisten ikkunoiden tilkemateriaalien mikrobivauriot.
  • Kosteuseristemateriaalien sisältämät haitta-aineet (PAH-yhdisteet, kreosootti).
  • Ääniongelmat.

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Julkaisun kirjoittaja

  • Kasper Käyhkö
    Kasper Käyhkö

    Kasper on rakennusten asiantuntija, jonka erikoisalaa ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen ja korjaaminen. Työasioissa voit olla häneen yhteydessä alla olevien linkkien kautta.

Samankaltaiset artikkelit