|

1940-luvun omakotitalot

1940-luvun pientalo on tyyppipiirustusten pohjalta rakennettu rintamamiestalo. Rakennuksessa on korkea maalattu betonisokkeli. Ulkoseinät ovat puurankarakenteiset ja verhoiltu laudoituksella tai myöhemmin mineriittilevyillä. Kellarin katto on betonirakenteinen, mutta muilta osin ala-, väli- ja yläpohjat ovat puurakenteiset. Vesikattona on jyrkkä harjakatto.

1940-luvun jälleenrakennuskaudella puisia pientaloja rakennettiin ympäri Suomea.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1940-luvulla

1940-luku kului toiseen maailmansotaan ja sodasta selviämiseen. Sodan aikana rakentamisen voimavarat suunnattiin puolustuslinjojen rakentamiseen ja pommitettujen rakennusten korjaamiseen. Pula-ajalla rakentamisessa jouduttiin erilaisia käyttöön soveltumattomia, huonolaatuisia korvike- ja kierrätysmateriaaleja.

Talvisodan jälkeen valtio aloitti säännöstelyn ja pulaa oli lähes kaikesta. Jatkosodan jälkeen kansantalous oli kovilla Neuvostoliitolle maksettavien sotakorvausten takia.

Heti sodan jälkeen käynnistyi valtava jälleenrakennus- ja majoitusoperaatio. Kotia vailla olivat 500 000 rintamalta palanneen sotilaan lisäksi myös 400 000 kotinsa menettänyttä Karjalan evakkoa. Valtio päätti maanhankintalain (MHL) säätämällä ratkaista asutusongelmat uusien pientilojen ja omakotitalojen avulla.

Maanhankintalain nojalla yli 100 000 suomalaista lunasti tontin itselleen. Luovutetulle tontille rakennettiin yleensä tyyppiomakotitalo eli rintamamiestalo. Oman työn osuus rakentamisesta oli merkittävä. Laki rakentamisesta maaseudulla säädettiin. Ennen sotaa käynnistynyt tyyppipientalojen suunnittelu ja rakentaminen pysyi käynnissä koko sodan ajan. Taloja suunnittelivat maan parhaat arkkitehdit. Ensimmäiset RT-ohjekortit julkaistiin edistämään hyvää rakennustapaa. Taloja esivalmistivat sotilaat rintamalla (asevelitalot) ja lisäksi niitä saatiin lahjoituksena Ruotsista (ruotsalaistalot). Sodan aikana kaupungit ryhtyivät rakentamaan kokonaisia omakotialuita asuntopulan ratkaisemiseksi.

1940-luvun omakotitalo asevelitalo rintamamiestalo
1940-luvun omakotitalo ”asevelitalo”. Korkea betonisokkeli, pystyrimalaudoitettu julkisivu ja jyrkkä harjakatto. Huoneita kolmessa kerroksessa.

1940-luvun omakotitalon (rintamamiestalon) arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1940-luvun omakotitalo/rintamamiestalo on arkkitehtuuriltaan 1920-klassismin ja 30-luvun funktionalismin sekoitus ja rakennettu yleensä tyyppisuunnitelmien pohjalta.

1940-luvun omakotitalo/rintamamiestalo on rakennettu maanhankintalain nojalla lunastetulle omistustontille, ja tontti on yleensä iso, jopa 2000 m2. Maaseudulla tontit olivat vieläkin isompia. Kaupunkialueilla tontti on usein myöhemmin lohkottu ja lohkotulle tontille on rakennettu toinen talo. Omakotitalot ovat 1,5-kerroksisia ja usein kellarillisia. Osa kellarista on alun perin ollut autotallina. Ylin kerros on tavallisesti muutettu asuinkäyttöön vasta myöhemmin.

Rintamamiestalon sokkeli on korkea ja maalattua betonia. Julkisivu on alun perin vuorattu pystyrimalaudoituksella tai vaakapaneelilla. Julkisivu on usein väriltään valkoinen. Muita suosittuja värejä olivat vaaleanruskea, -keltainen, -vihreä ja -roosa. Ikkuna- ja nurkkalistat ovat tavallisesti valkoiset. Myös ruskeat listat olivat yleisiä.

Rintamamiestalon vesikatto on lähes poikkeuksetta jyrkkä harjakatto. Vesikatteena on yleensä pelti, mutta myös betonitiili- tai huopakate ovat yleisiä. Vesikate on uusittu vuosien varrella. Räystäskourut ja syöksytorvet on voitu lisätä vasta jälkeenpäin. 

Rintamamiestalon pohja on lähes neliönmuotoinen ja huoneet on ryhmitelty rakennuksen keskelle muuratun hormin ympärille. Ylempään kerrokseen on yleensä myöhemmin rakennettu vinokatollisia makuuhuoneita. Taloihin tehtiin sisävessa yleensä jo rakentamisvaiheessa. Peseytyminen ja saunominen tapahtui joko kellarissa tai erityisesti maaseudulla erillisessä piharakennuksessa. Tavallinen huonekorkeus on noin 250 cm.

1940-luvun omakotitalo rintamamiestalo asevelitalo pohjakuva
1940-luvun pientalon pohjakuvat.

1940-luvun omakotitalon (rintamamiestalon) rakenteet

1940-luvun pientalon rakenteissa ei tapahtunut merkittävää muutosta aikaisempaan vuosikymmeneen. Rakennusmateriaaleissa tapahtui jonkin verran muutosta, kun pula-ajan takia jouduttiin käyttämään huonolaatuisempia korvikkeita. Huonolaatuiset korvikemateriaalit on tavallisesti uusittu pula-ajan jälkeen.

Pula-ajasta huolimatta jälleenrakennuskauden omakotitalot perustettiin edelleen pääosin hyvälle perustusmaalle. Peruskuoppa kaivettiin routarajan alapuolelle ja talon alle tehtiin kellari. Kallion päälle perustettaessa ei kellaria tehty. Perustukset ympäröitiin peruskuopasta saadulla maalla, soraa tai sepeliä ei käytetty. Salaojia ei yleensä tehty, vaikka niiden tekemistä suositeltiin rakennusoppaissa. Jos salaojat tehtiin, käytettiin tiiliputkia ilman tarkastuskaivoja.

Rintamamiestalon perustukset (antura, perusmuuri ja sokkeli) valettiin raudoittamattomasta betonista (säästöbetoni). Sokkeli saattaa olla korkeudeltaan jopa lähes 1 m. Kellarillisissa taloissa perusmuurin sisäpuolella on tervasta tai piestä tehty vedeneristys, joka on peitetty sisäpuolisella tiilimuurilla. 40-luvulla lähtien kellarin seinät saatettiin myös lämmöneristää sisäpuolelta lastuvillalevyllä (Toja-levy) (riskirakenne).

1940-luvun omakotitalo asevelitalo rintamamiestalo
1940-luvun omakotitalo ”asevelitalo”. Korkea betonisokkeli, pystyrimalaudoitettu julkisivu ja jyrkkä harjakatto. Huoneita kolmessa kerroksessa.

Kellarin lattia (alapohjarakenne) on valettu betonista suoraan hiekan päälle. Huonosti vettäläpäisevällä maalla betonilaatan alle suositeltiin sorakerrosta, mutta sitä ei yleensä ole tehty. Kellarin alapohjan betonilaatan päälle on myöhemmin voitu lisätä puukoolattu ja lämmöneristetty korotettu lattiarakenne (riskirakenne) tai tiivis lattiapäällyste, kuten muovimatto (riskirakenne).

Kellarittoman rakennuksen alapohja on yleensä tuulettuva puurakenteinen rossipohja, jonka alla mahtuu ryömimään. Alapohja voi olla myös maanvarainen yläpuolelta lämmöneristetty betonilaatta (riskirakenne).

Kellarin ja 1.kerroksen välisen välipohjan (kellarin katto) alaosa on betonista valettu laatta. Laatan päällä on 1.kerroksen hirsirunkoinen ja purulla eristetty lattiarakenne (riskirakenne). Kellarin katto tuli tehdä palamattomasta materiaalista, kun keskuslämmityksen lämpökattila asennettiin kellarikerrokseen.

Muiden ala-, väli- ja yläpohjien kantavina rakenteina ovat puupalkit. Ala-, väli- ja yläpohjat on täytetty orgaanisilla eristemateriaaleilla, kuten sahanpuru ja kutterinlastu. Pula-aikana oli yleistä käyttää myös mm. sanomalehtiä ja perunasäkkejä. Täyttömateriaalin päällä on hiekkaa tai kuivattua savea. Täyttömateriaalin alla on laudoitus ja paperointi, jotka estävät täytteen valahtamisen. Remonttien yhteydessä on ala- tai yläpohjan lämmöneriste voitu uusia esim. villaksi tai polyuretaaniksi. Vesikatto on hirsi-/puurakenteinen.

Seinät tehtiin puurunkoisina lautaseininä. Runkotolppien välit on täytetty sahanpurulla tai kutterinlastulla. Alajuoksun ja betonisokkelin välissä on asfalttihuopa tai pikisively. Runkotolpat on vuorattu molemmin puolin pikipahvilla ja vinolaudoituksella. Sisäpinnoilla ja -seinissä on voitu käyttää puukuitulevyjä (esim. Insuliitti) ja pahveja (esim. Enso-tapetti tai Takoliitti). Korjausten yhteydessä runkotolppien välinen eriste on saatettu vaihtaa villaan tai seinä lisälämmöneristää sisä- tai ulkopuolelta.

70-luvun energiakriisin jälkeen tehtiin paljon virheellisiä lisälämmöneristyksiä, kuten seinien sisäpuolinen lämmöneristäminen muovieristeillä (EPS), ureaformaldehydiruiskutukset sekä kellarin katon lämmöneristäminen alapuolelta.

Julkisivulaudoitus on yleensä naulattu suoraan kiinni aluslaudoitukseen, ilman tuuletusrakoa (riskirakenne). Rako on voitu lisätä julkisivulaudoituksen uusimisen yhteydessä. Julkisivulaudoituksen päälle on voitu 60-luvulla naulata asbestia sisältävä Minerit-levytys.

Ikkunat ovat puisia, sisään-ulosaukeavia kaksipuitteisia ja kaksilasisia ikkunoita. Ikkunoiden ja seinien välissä tilkkeenä on pellavarive. 1940-luvulla ikkunoissa käytetyn puutavaran laatu oli hyvää, mutta ikkunat ovat epätiiviitä ja eristävät lämpöä välttävästi, ne aiheuttavat vedon tunnetta ja lisäävät energiankulutusta. Kovilla pakkasilla ikkunoihin saattaa tiivistyä kosteutta. Ikkunat on voitu uusia kolminkertaisiin ikkunoihin lämmityskulujen pienentämiseksi.

Tasaiseksi rapatut funktionalismin ihanteita noudattavat pientalot jäivät 1940-luvulla harvinaisiksi. Kuva Savonlinnasta.

1940-luvun omakotitalon (rintamamiestalon) järjestelmät

1940-luvun omakotitalossa/rintamamiestalossa on suora sähkölämmitys tai vesikiertoinen keskuslämmitys. Sähkölämmityksessä jokaisen ikkunan alla on sähköllä toimiva teräspatteri. Keskuslämmityksessä jokaisen ikkunan alla on vesikiertoinen teräspatteri. Keskuslämmityksen lämmönlähteenä on alun perin toiminut puilla lämmitettävä lämpökattila, joka on tyypillisesti vaihdettu öljykattilaksi 60–70-luvulla.

Tyypillistä on, että lämmitys on alun perin perustunut kokonaan tai osin huonekohtaiseen uunilämmitykseen. Tällöin jokaisessa asuinhuoneessa on ollut oma kaakeliuuni, jota on lämmitetty puilla. Kaakeliuuneja voidaan edelleen hyödyntää lämmityksessä, jos niitä ei ole purettu pois.

Viemärit ja käyttövesiputket on uusittu vuosien varrella. Viemäriputket ovat muovia ja käyttövesiputket asennusajankohdasta riippuen kuparia, muovia (PEX) tai komposiittia. Alun perin viemäriputket ovat olleet valurautaa ja kylmävesijohto sinkittyä terästä. Vesi on pitänyt erikseen lämmittää kattilassa/padassa. Kuparista tehty lämminvesijohto alkoi yleistyä keskuslämmityksen myötä.

Ilmanvaihto on painovoimainen. Painovoimainen ilmanvaihto on saatettu vuosien varrella muuttaa koneelliseksi tulo-poistoilmanvaihdoksi tai pahimmillaan koneelliseksi poistoilmanvaihdoksi. Lue lisää painovoimaisen ilmanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Sähköt on uusittu vähintään kertaalleen vuosien varrella. Sähköt asennettiin yleensä jo rakentamisvaiheessa. Vuoteen 1950 mennessä n. 77 % koko maan asunnoista oli sähkö.

1940-luvun omakotitalo asevelitalo rintamamiestalo
1940-luvun omakotitalo ”asevelitalo”. Korkea betonisokkeli, pystylaudoitettu julkisivu ja jyrkkä harjakatto. Huoneita kolmessa kerroksessa.

Esimerkkirakennus – 1940-luvun omakotitalo (rintamamiestalo)

Arkkitehtuuri: Funktionalismi, 1920-luvun klassismi
Huonekorkeus:
250 cm (ullakkokerros saattaa olla matalampi)

Perustusrakenteet:
Betoni, kellarin maanvastaiset seinät kosteus- ja lämmöneristetty sisäpuolelta
Alapohja: Hirsirakenteinen tuulettuva rossipohja + orgaaninen täyttö (sahanpuru, turve, savi, sammal); kellarissa maanvarainen betonilaatta
Väli- ja yläpohja:
Hirsi + orgaaninen täyttö (sahanpuru, turve, savi, sammal)
Ulkoseinät:
Puurankarakenteiset + purueristys
Julkisivu:
Laudoitettu tai päällystetty minerit-levyillä, ei tuuletusrakoa
Ikkunat:
Kaksinkertaiset, Puu
Vesikatto:
Harjakatto + pelti-, huopa- tai tiilikate

Lämmitys:
Suora sähkölämmitys tai vesikiertoinen patterilämmitys, ikkunoiden alla sähköpatterit
Viemärit ja vesijohdot:
Uusittu, viemärit muovia
Ilmanvaihto:
Painovoimainen
Sähköt:
Uusittu

1940-luvun omakotitalo rintamamiestalo asevelitalo rakennekuva
1940-luvun pientalon leikkauskuva.

1940-luvun omakotitalon (rintamamiestalon) sisäilmaston olosuhteet

1940-luvun omakotitalon/rintamamiestalon sisäilman laatu ja olosuhteet:

Vähäiset sisäilmariskit
Ilman vaihtuvuus (kesä)
Ilman vaihtuvuus (talvi)
Tasainen sisälämpötila

1940-luvun omakotitalon (rintamamiestalon) hyvät ja huonot puolet

1940-luvun omakotitalon/rintamamiestalon hyviä ja huonoja puolia ovat:

+ Tontti on iso ja oma.
+ Rakennus on yleensä perustettu hyvälle maaperälle.
 
+ Rakenteet ovat yleensä ”helposti” korjattavissa.
+ Korkea sokkeli suojaa ulkoseinien alaosia vaurioitumiselta.

+ Orgaaniset materiaalit tasaavat sisäilman kosteusvaihteluita ja pitävät yllä luonnollista mikrobistoa.

– Asuinhuoneet ovat matalia.
 
– Rakenteiden lämmöneristävyys on huono.
– Rakennuksessa on riskirakenteita sekä kosteus- ja sisäilmariskejä.
– Kellarin kosteusvauriot ovat yleisiä.
– Rakenteita on voitu korjata haitallisin menetelmin.
– Rakenteet saattavat sisältää asbestia tai haitta-aineita.
 
– Painovoimaiseen ilmanvaihtoon liittyvät ongelmat.
– Vaihtelevat sisäilman olosuhteet.
 
– Sähkölasku voi talvisin olla todella iso, jos sähkön hinta on korkealla.

1940-luvun omakotitalon (rintamamiestalon) merkittävimmät riskit

1940-luvun omakotitalo/rintamamiestalo sisältää tyypillisesti riskirakenteita sekä kosteus- ja sisäilmariskejä. 1940-luvun omakotitalon/rintamamiestalon yleisimpiä riskejä ovat:


Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Julkaisun kirjoittaja

  • Kasper Käyhkö
    Kasper Käyhkö

    Kasper on rakennusten asiantuntija, jonka erikoisalaa ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen ja korjaaminen. Työasioissa voit olla häneen yhteydessä alla olevien linkkien kautta.

Samankaltaiset artikkelit