1970-luvun omakotitalo
|

1970-luvun omakotitalot

1970-luvun pientalo on yleensä profiililtaan matala ja väritykseltään tumma (tummanruskea/-punainen). Puhtaaksimuurattu tiilijulkisivu oli suosittu. Vesikatto on alun perin näyttänyt tasakatolta, mutta se on usein muutettu myöhemmin jyrkäksi harja- tai aumakatoksi.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1970-luvulla

1970-luvulla Suomi jatkoi vaurastumista ja hyvinvointiyhteiskunta kehittyi. Nuoriso haaveili rockmuusikon urasta. Idylliseksi mielletyn perhe-elämän ongelmat nousivat puheenaiheiksi ja avioerot alkoivat yleistyä. Väritelevisiot ja pakastimet yleistyivät kotitalouksissa. Ulkomaan matkailu lisääntyi. Puoluepolitiikka vahvistui, poliittinen aktiivisuus kasvoi ja luonnonvarojen suojeluun herättiin ensimmäisen kerran.

Vuonna 1973 puhjenneen öljykriisin seurauksena alkoi säästökuuri niin taloudessa kuin energiankulutuksessa. Rakennusten energiatehokkuuteen alettiin kiinnittää enemmän huomiota ja vanhoihin rakennuksiin kohdistui lisälämmöneristysvillitys. Uudet energiamuodot, kuten aurinko- ja maalämpö ottivat ensimmäisiä askeleita.

Pientalojen osuus asuinrakentamisen volyymista pysyi pienenä, vaikka pientaloja rakennettiin määrällisesti erittäin paljon. Vastareaktiona betonielementtilähiöille Tuusulassa järjestettiin ensimmäiset Asuntomessut vuonna 1970.

1970-luvun omakotitalo
1970-luvun omakotitalo

1970-luvun omakotitalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1970-luvulla jatkui aikaisemmalla vuosikymmenellä alkanut matalien funktionalististen lättähattutalojen rakentaminen. Osa taloista rakennettiin tyyppipiirustusten avulla, osa omatoimisesti ja osa tilattiin talopaketteina. 70-luku oli myös vilkasta rivitalorakentamisen aikaa. Vuosikymmenen lopulla moderniin funktionalismiin kyllästyneet saattoivat rakennuttaa itselleen ulkomailta kopioitujen tyylien mukaisia käkikellotaloja (alppityyli) tai espanjalaistaloja.

1970-luvun omakotitalotontti on tavallisesti suhteellisen iso omistustontti, jonka pinta-ala on noin 900 m2. Vuokratonttien osuus on hieman yli 10 %. Tyypillisesti talon pinta-ala on noin 120–150 m2 ja se yksikerroksinen, mutta myös kaksikerroksiset tai kellarilliset talot olivat yleisiä. Pihatieltä katsottuna päärakennus jää usein sen edessä olevan autokatoksen/-tallin taakse piiloon.

Sokkeli on matala ja betonipinnalla tai maalattu ruskeaksi ja välillä myös tummanharmaaksi/-sinertäväksi. Useampikerroksisessa rakennuksessa koko pohjakerros voi olla betonipinnalla.

Julkisivupintana on useimmiten puhtaaksimuurattu tummanpunainen tiili, mutta myös valkoinen ja keltainen tiili olivat yleisiä. Espanjalaistyylisten talojen julkisivut on yleensä muurattu valkoisista epätasaisista lohkotiilistä. Julkisivu saattaa myös olla kauttaaltaan lautaverhottu, mutta huomattavasti yleisempää oli peittää vain julkisivun erikoiskohdat, kuten ikkunoiden välit, räystäät ja päätykolmiot lomalaudoituksella. Lomalaudoitus on maalattu tummanruskeaksi tai -punaiseksi.

Olohuoneen ikkunat ovat isot ja saattavat yltää jopa lattiasta kattoon asti. Ikkuna koostuu tavallisesti kahdesta ruudusta, joista toinen on iso neliö ja toinen sen vieressä oleva hoikka tuuletusikkuna. Tummanruskeat karmit olivat yleisiä, mutta myös valkoisia sekä okrankelaisia karmeja käytettiin.

Vesikatto muistuttaa funktionalismin suosimaa tasakattoa, mutta kattomuotona on yleensä erittäin loiva pulpetti- tai harjakatto, joka on paksujen koteloräystäiden avulla naamioitu tasakatoksi. 70-luvun pientaloille on tyypillistä, että katto on vuosien varrella muutettu jyrkäksi harja- tai aumakatoksi. Espanjalaistyylisiin taloihin tehtiin aumakatto ja alppityylisiin käkikellotaloihin erittäin jyrkkä harjakatto jo rakennusvaiheessa.

Loivan kattokaltevuuden takia vesikatteena käytettiin bitumihuopaa. Jyrkkien harja- ja aumakattojen vesikatteena on pelti tai tiili. Asbestia sisältävät kateaineet olivat yleisiä.

1970-luvun pientalojen ongelmalliset loivat kattomuodot on usein muutettu harjakatoksi.

Talon pohja on yleensä suorakaiteen tai L:n muotoinen. Toisessa siivessä sijaitsevat autotallin/-katoksen lisäksi varasto ja tekninen tila tai pesu-/saunatilat. Autotalli/-katos on usein muutettu myöhemmin asuin- tai varastokäyttöön. Keittiötä varten on oma huone, joka on ovella erotettavissa muista tiloista. Rakennus on suunniteltu lapsiperheelle sopivaksi ja sisältää tavallisesti kolme makuuhuonetta. Takkahuoneet yleistyivät ja elintasoa voitiin nostaa rakentamalla pohjakerrokseen uima-allas.

Alkuperäiseen sisustukseen kuuluivat tumma puu, tumma puhtaaksimuurattu tiilipinta sekä korkeat ja raskaan näköiset verholaudat. Huonekorkeus on matala, tyypillisesti noin 250 cm.

1970-luvun pientalon pohjakuva.

1970-luvun omakotitalon rakenteet

1970-luvulla pientalorakentaminen jatkui pääosin 60-luvun tapaan, mutta rakenteissa ja rakennusmateriaaleissa tapahtui kehitystä parempaan suuntaan. Lisäksi muoviset rakennusmateriaalit alkoivat yleistyä toden teolla.

Routiville ja huonoille perusmaille rakentaminen jatkui, mutta matalaperustusten (reunavahvistettu laatta ja sokkelipalkki) rinnalle palasivat korkeat anturalliset perusmuuriperustukset. Perustukset valettiin suoraan perusmaan varaan, ilman maanvaihtoja. Savimaille rakennetut talot voivat kellua märän saven päällä. Perustusten routaeristäminen tuli käyttöön, kun solumuovinen EPS-lämmöneriste yleistyi.

Salaojat tehtiin betoniputkista tai hauraista muoviputkista. Betonisten salaojien tarkastuskaivojen käyttö yleistyi. Salaojiin liittyvä ohjeistus oli epäselvää ja salaojat jätettiin usein tekemättä tai ne asennettiin perustusrakenteisiin nähden väärään korkoon.

Sokkeli tehtiin yleensä valesokkelirakenteena (riskirakenne), jossa sokkelin yläreuna on ulkoseinän lämmöneristeen/puurungon alareunaa ylempänä. Vedeneriste (piki) siveltiin tavallisesti sokkelin sisäpintaan. Sokkelihalkaisuissa lämmöneristeenä käytettiin EPS-eristettä ja mineraalivillaa, lastuvillalevyn (Toja) valmistus oli päättynyt.

Kellarin maanvastaiset seinät kosteus- ja lämmöneristettiin yleensä sisäpuolelta (riskirakenne). Kosteuseristeenä käytettiin pikisivelyä ja lämmöneristeenä mineraalivillaa, joka peitettiin sisäpuolisella tiilimuurauksella tai levytyksellä. Lämmöneristeenä voitiin käyttää myös EPS tai kevytsora-/kevytbetoniharkkoja.

1970-luvun omakotitalo
1970-luvun paritalo. Matala ja tumma profiili.

Alapohjarakenne tehtiin yläpuolelta lämmöneristettynä maanvaraisena betonilaattana. Laatan päälle rakennettiin puukoolattu lattia, joka lämmöneristettiin mineraalivillalla (riskirakenne). Lämpöputket on voitu sijoittaa alapohjan eristetilaan. Myös kaksoisbetonilaatta-alapohja, jossa lämmöneriste sijoitettiin kahden betonilaatan väliin, oli yleinen. Laattojen väliseksi eristeeksi asennettiin yleensä EPS-solumuovilevy. Märkätiloissa käytettiin kaksoisbetonilaattaa, vaikka muissa tiloissa olisikin käytetty puukoolattua lattiaa.

Tavallisesti betonilaatta valettiin suoraan perusmaata (hiekka, savi jne.) vasten. Kosteuden nousu maasta rakenteeseen pyrittiin estämään yleensä muovikalvolla, jonka sijainti vaihtelee tekijän mukaan. Muovi saattaa olla laatan alla, päällä tai lämmöneristeen yläpinnassa.

Osa suunnittelijoista tajusi jo 70-luvulla sijoittaa EPS-eristeen betonilaatan alapuolelle, mutta tämä nykypäivänä käytössä oleva tapa yleistyi vasta myöhemmin.

Kaksikerroksisissa puutaloissa välipohja tehtiin puurakenteisena ja puupalkkien väleissä käytettiin ääneneristeenä villaa. Kaksikerroksisissa taloissa, joissa ensimmäinen kerros on betonia, välipohja tehtiin paikallavaletusta betonista ilman ääneneristettä.

Tyypillinen 70-luvun pientalon ulkoseinärakenne on tiili-villa-tiili, jolla varustettuja taloja nimitetään usein harhaanjohtavasti täystiilitaloiksi. Tiiliseinien lisäksi yleisiä olivat laudoitetut puurunkoseinät. Kaikissa seinätyypeissä lämmöneristeenä käytettiin mineraalivillaa.

Puurunkoisten seinien runkotolppien sisäpinnassa alettiin ensin käyttämään tiivistyspaperia ja vuosikymmenen lopulla höyrynsulkumuovia. Puutaloissa ulkoseinien sisäpinnat sekä väliseinien pinnat levytettiin lastulevyillä. Tiilitaloissa seinät ovat joko tiilipinnalla tai tasoitettuja. Kantavien väliseinien alaosat sijaitsevat lattiapinnan alapuolella. Lattiapinnan alapuolelta lähtevä puurakenteinen seinä on riskirakenne.

Tiilijulkisivun taustalle ei tehty tuuletusrakoa. Rakenne on vaurioherkkä erityisesti, jos eristekerroksen seassa on puurunko (riskirakenne). Julkisivulaudoituksen tausta tehtiin tuulettumattomana tai vaakakoolauksella, jolloin yhteistä pystysuuntaista tuuletusrakoa ei synny.

70-luvulla käytetyt riskirakenteet, kuten valesokkeli, vain sisäpuolelta lämmöneristyt maanvastaiset seinät, vain yläpuolelta lämmöneristetty maanvarainen betonilaatta sekä tuulettumaton tiilijulkisivu olivat kaikki sen ajan ohjeistuksen mukaisia rakenteita.

Vesikaton kantavat rakenteet kasattiin tehdasvalmisteisista puuristikoista. Yläpohjan lämmöneristeenä käytettiin mineraalivillaa. Rakenteen alapinnassa käytettiin tiivistyspaperia ja vuosikymmenen lopulla höyrynsulkumuovia. Loivien kattojen sekä käkikellotalojen vinojen katto-osuuksien tuuletuksessa oli paljon puutteita.

Ikkunat olivat sisäänaukeavia ja puusta valmistettuja, mutta käytetyn puutavaran laatu oli heikkoa. Vuosikymmen alussa ikkunat olivat 3-puitteiset ja 3-lasiset. Mutta energiakriisin jälkeen yleistyi umpio- eli lämpölasien käyttö sisäpuitteessa. Myös vanhojen ikkunoiden lämpöhukkaa voitiin pienentää lisäämällä lämpölasi ikkunoihin jälkikäteen. Puuosien tumma käsittely nopeutti ikkunoiden vaurioitumista erityisesti aurinkoisella eteläseinustalla. Ikkunoiden ja seinien välissä tilkkeenä on mineraalivilla tai polyuretaanivaahto.

1970-luvun omakotitalo
1970-luvun omakotitalo

1970-luvun omakotitalon järjestelmät

1970-luvu pientalossa on vesikiertoinen keskuslämmitys, joka lämpiää öljyllä tai sähköllä.

70-luvulla lämmönlähteenä toimi öljy, jonka suosio oli huipussaan. Öljylämmityksen suosio kuitenkin romahti energiakriisin takia, minkä jälkeen iso osa taloista on vaihtanut öljyn sähkölämmitykseen. Myöhemmin sähkö- tai öljykattila on voitu päivittää esim. maalämpöpumppuun. Kaupunkialueella sijaitseva pientalo on voitu liittää kaukolämpöön.

Keskuslämmityksessä jokaisen ikkunan alla on vesikiertoinen teräspatteri. Patterien lämpöputket on voitu sijoittaa alapohjarakenteen eristetilaan, mikä hankaloittaa vuotojen havaitsemista. Remonttien yhteydessä osaan tiloista on voitu lisätä vesikiertoinen lattialämmitys.

Käyttövesiputket on uusittu tyypillisesti 2010-luvulla, niiden materiaalina on kupari, muovi (PEX) tai komposiitti. Alkuperäisiä PVC-muoviviemäreitä ei yleensä vielä ole uusittu, ja ne alkavat olla teknisen käyttöikänsä päässä. Putket on voitu saatettu sukittaa tai pinnoittaa. Mahdollisesti uusitut viemärit ovat PP-muovia (polypropeeni).

Ilmanvaihto on alun perin ollut painovoimainen, mutta tyypillisesti uusittu koneelliseksi tulo-poistoilmanvaihdoksi 2000-luvulla. Lue lisää eri ilmanvaihtojärjestelmien hyvistä ja huonoista puolista täältä.

70-luvulla oli tyypillistä jättää korvausilmareitit kokonaan tekemättä, jolloin ilmanvaihtoa ei ollut ollenkaan ja ilman vaihtuminen vaati ikkunatuuletuksen käyttämistä.

Sähköt ovat alkuperäiset ja teknisen käyttöikänsä päässä tai ne on saatettu uusia pintaremontin yhteydessä. Sähkökaapelit ovat MMJ, keittiön, WC- ja märkätilojen pistorasiat ovat maadoitettuja ja muiden tilojen maadoittamattomia. Pistorasioita ei ole vikavirtasuojattu. 

1970-luvun omakotitalo
1970-luvun omakotitalo.

Esimerkkirakennus – 1970-luvun omakotitalo

Arkkitehtuuri: Funktionalismi
Huonekorkeus:
250 cm

Perustusrakenteet:
Betoni, valesokkeli
Alapohja: Maanvarainen yläpuolelta lämmöneristetty (villa) betonilaatta tai kaksoisbetonilaatta (EPS)
Yläpohja:
Puuristikot + mineraalivillaeristys
Ulkoseinät:
Puuranka- tai tiilirakenteiset, lämmöneristeenä mineraalivilla
Julkisivu:
Tiili tai laudoitettu
Ikkunat:
Kolminkertaiset, Puu
Vesikatto:
Alun perin tasakaton näköinen erittäin loiva harja- tai pulpettikatto, joka on möhemmin muutettu jyrkäksi harjakatoksi.

Lämmitys:
Vesikiertoinen patterilämmitys tai suora sähkölämmitys, ikkunoiden alla patterit
Viemärit ja vesijohdot:
Alkuperäiset muoviviemärit lähestyvät käyttöikänsä loppua
Ilmanvaihto:
Alun perin painovoimainen tai ei ilmanvaihtoa ollenkaan, usein koneellinen tulo-poisto lisätty myöhemmin
Sähköt:
Alkuperäiset sähköt käyttöikänsä päässä

1970-luvun omakotitalon rakennekuva
1970-luvun omakotitalon leikkaus- ja julkisivukuva.

1970-luvun omakotitalon sisäilmaston olosuhteet

1970-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) sisäilman laatu ja olosuhteet:

Vähäiset sisäilmariskit
Ilman vaihtuvuus (kesä)
Ilman vaihtuvuus (talvi)
Tasainen sisälämpötila

1970-luvun omakotitalon hyvät ja huonot puolet

1970-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) hyviä ja huonoja puolia ovat:

+ Tontti on iso ja oma.

+ Vesikatto on usein muutettu harja- tai aumakatoksi.
+ Tiilijulkisivu on pitkäikäinen ja huoltovapaa.
+ Käyttövesiputket on yleensä uusittu.
+ Ilmanvaihto on usein muutettu koneelliseksi tulo-poistoksi.

– Perustettu usein huonolle perusmaalle.
– Huoneet ovat matalia.
 
– Rakennuksessa on riskirakenteita sekä kosteus- ja sisäilmariskejä.
– Rakenteiden oikeaoppinen korjaaminen on usein haastavaa ja kallista.
– Rakenteet saattavat sisältää asbestia.
– Alkuperäiset ikkunat ovat huonolaatuisia.
 
– Ilmanvaihtoa ei ole ollenkaan tai se toimii huonosti.
– Painovoimaiseen ilmanvaihtoon liittyvät ongelmat.
 
– Öljylämmityksen käyttökustannukset.
– Viemärit ovat käyttöikänsä päässä.
– Sähköt ovat käyttöikänsä päässä.

1970-luvun omakotitalon merkittävimmät riskit

1970-luvun pientalo sisältää tyypillisesti riskirakenteita sekä muita kosteus- ja sisäilmariskejä. Vuosikymmenen kuluessa riskirakenteiden määrä alkoi kuitenkin vähentyä. Perustus- ja alapohjarakenteiden vaurioherkkyys pieneni, kun lastuvillalevyn ja mineraalivillan rinnalla alettiin käyttää solumuovieristeitä (EPS, Styrox). 1970-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) yleisimpiä ja merkittävimpiä riskejä ovat:


Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Kasper Käyhkö

Kirjoittaja

Kasper Käyhkö (LinkedIn)

Olen rakennusten asiantuntija ja Tayka Oy:n toimitusjohtaja. Rakennustyömailla olen pyörinyt vuodesta 2006 ja rakennusten asiantuntijana olen tehnyt uraa vuodesta 2016. Erikoisalaani ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen sekä korjaaminen. Yritykseni Taykan erikoisosaamista ovat esimerkiksi asuntokaupan kuntotarkastus ja kosteusvaurion korjaussuunnittelu.

Pätevyyksiäni:

  • Rakennusfysiikan diplomi-insinööri (DI)
  • Rakennusterveysasiantuntija (RTA)
  • Kosteusvaurion kuntotutkija (KVKT)
  • Kosteusvaurion korjaussuunnittelija (KVKS)
  • Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK)
  • Energiatodistuksen laatija

Samankaltaiset artikkelit