|

Omakotitalon riskirakenteet

Tässä julkaisussa on esitetty lista pientalojen (omakotitalot, paritalot ja rivitalot) yleisimmistä riskirakenteista rakennekuvineen. Julkaisussa vastataan mm. kysymyksiin: Mikä on riskirakenne? Milloin riskirakenteita on käytetty? Onko riskirakenne aina vaurioitunut? Mitä riskirakenteita omakotitaloissa, paritaloissa ja rivitaloissa on käytetty?

Omakotitalojen riskirakenteita on esitetty myös Rakennustiedon vuonna 2007 julkaisemassa ohjekortissa (KH 90-00394 Kuntotarkastus asuntokaupan yhdessä).

Mikä on riskirakenne?

Riskirakenne on rakenne, jonka kosteus-, mikrobi- ja/tai lahovaurioitumisen riski on normaalia rakennetta suurempi. Lahovaurio rakenteessa saattaa heikentää sen kantavuutta. Kosteus-/mikrobivaurio puolestaan heikentää rakennuksen sisäilman laatua ja voi aiheuttaa sisäilmaongelmia.

Tyypillistä riskirakenteille on, että niitä on omana aikanaan pidetty toimivina ratkaisuina. Kuitenkin myöhempien käyttökokemusten myötä on havaittu, ettei rakenne toimikkaan, kuten oli ajateltu.

Lähes kaikkia riskirakenteita voidaan tiettyinä aikakausina rakennetuissa taloissa pitää sen ajan hyvän rakentamistavan mukaisena ratkaisuna, koska niiden käyttöä on aikoinaan suositeltu useissa eri rakennusohjeissa kuten RT-ohjekorteissa ja Rakennusinsinööriliiton RIL-kirjoissa.

Milloin riskirakenteita on käytetty?

Riskirakenteita löytyy lähes kaikkina eri vuosikymmeninä valmistuneista pientaloista, mutta erityisesti ennen 2000-lukua rakennetuista taloista. Eniten riskirakenteita on yleensä vuosina 1940…1980 valmistuneissa taloissa. Myös 2000-luvulla rakennetuissa taloissa voi olla riskirakenteita, mutta 2010-luvulla tai sen jälkeen rakennetuissa taloissa on riskirakenteita enää erittäin harvoin.

Onko riskirakenne aina vaurioitunut?

Riskirakenne ei automaattisesti tarkoita, että rakenteessa olisi vaurio, koska vaurioitumiseen vaikuttaa moni asia. Riskirakenteen kunto kannattaa yleensä selvittää tarkemmilla tutkimuksilla. Kunnossa olevaa riskirakenne ei useinkaan ole välttämätöntä tai edes järkevää korjata – jos rakenne ei ole vaurioitunut viimeisen vuosikymmenten aikana, se tuskin vaurioituu tulevien vuosikymmentenkään kuluessa.

Lista pientalojen riskirakenteista

Alla on esitetty lista pientalojen (omakotitalot, paritalot ja rivitalot) yleisimmistä riskirakenteista. Riskirakenteita löytyy löytyy lähes kaikista eri rakenneosista (ks. kuva). Lisätietoa rakenteesta saa riskirakenteen nimeä klikkaamalla.

Talon eri rakenteet
Talon eri rakenneosat

Perustusten riskirakenteet

Sisäpuolelta eristetty kellarin seinä on riskirakenne

Sisäpuolelta eristetyt kellarin seinät ovat yleinen riskirakenne, joka oli käytössä sekä kerrostaloissa että pientaloissa erityisesti vuosina 1940–1990.

Rakenteessa kosteus- ja lämmöneristys on seinän kantavan rakennekerroksen sisäpuolella, jolloin rakenteen vaurioitumisriski kasvaa. Sisäpuolista eristämistä pidettiin aikoinaan ulkopuolista eristämistä helpompana toteuttaa. Lisäksi sisäpuolinen lämmöneristäminen oli käytännössä ainoa mahdollinen vaihtoehto, ennen paremmin kosteutta kestävien solumuovieristeiden yleistymistä.

Kellarin sisäpuolelta eristetty maanvastainen seinä on riskirakenne.
Kellarin sisäpuolelta eristetty maanvastainen seinä on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä

Kellarin seinä ilman vedeneristystä on riskirakenne

Tässä julkaisussa keskitytään kellarillisten pientalojen uudempiin, erityisesti 1980…2000-luvuilla käytettyihin maanvastaisiin seinärakenteisiin, jotka ovat yleensä muurattu kevytsoraharkoista, ja joiden ulkopuolelta puuttuu vedeneristys. Vedeneristämätön maanvastainen seinä, tai seinä, jonka perustukset ovat huonosti salaojitetut tai salaojittamattomat on riskirakenne.

Rakenteen ulkopinnassa on voitu käyttää perusmuurilevyä (patolevy) ja sisäpinnassa puukoolausta/lämmöneristystä.

Kellarin puutteellisesti vedeneristetty maanvastainen seinä on riskirakenne.
Kellarin puutteellisesti vedeneristetty maanvastainen seinä on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Valesokkelirakenne eli piilosokkeli on riskirakenne

Valesokkeli eli piilosokkeli on yleinen ja tunnetuin riskirakenne, joka löytyy erityisesti 1960…90-luvuilla rakennetuista pientaloista.

Valesokkeli tarkoittaa, että sokkelin yläreuna on ulkoseinän lämmöneristeen/ puurungon alareunaa ylempänä, jolloin riski ulkoseinän alaosien vaurioitumiselle kasvaa. Valesokkelia pidettiin aikoinaan nerokkaana tapana estää kylmäsilta perustusrakenteiden läpi matalaperusteisiin pientaloihin siirryttäessä.

Valesokkeli eli piilosokkeli on tunnettu riskirakenne.
Valesokkeli eli piilosokkeli on tunnettu riskirakenne. Vasemmanpuoleisessa valesokkelin tunnistaa siitä, että ulko-oven alareuna on sokkelin yläreunaa alempana. Oikeanpuoleisessa tunnistamiseen tarvitaan yleensä rakennekuvat tai rakenneavaus.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Alapohjien riskirakenteet

Puurossipohja ilman tuuletusta on riskirakenne

Puinen huonosti tuulettuva rossipohja on yleinen riskirakenne, jota on käytetty erityisesti ennen toista maailmansotaa rakennetuissa omakotitaloissa sekä kellarittomissa rintamamiestaloissa. Puisia rossipohjia on käytetty jonkin verran myös uudemmissa 2000-luvulla rakennetuissa pakettitaloissa.

Vanhemmat rossipohjat ovat hirsirakenteisia ja orgaanisilla materiaaleilla lämmöneristettyjä. Uudemmat ovat yleensä kertopuurakenteisia ja villalla tai polyuretaanilla eristettyjä.

Puisesta rossipohjasta tulee riskirakenne, jos sen alapuolisen ilmatilan tuuletus on puutteellista tai maatäyttö on märkää ja huonosti kosteutta läpäisevää (savi tms.).

Puurossipohja ilman tuuletusta on riskirakenne.
Huonosti tuulettuva tai tuulettumaton puinen rossipohja on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Tiiviillä päällystetty betonialapohja on riskirakenne

Tiiviillä päällystetty lämmöneristämätön maanvastainen betonilaatta on riskirakenne, jota on käytetty erityisesti kellarin alapohjarakenteena. Rakenne on tavallinen mm. vanhemmissa kellarillisissa rakennuksissa, kuten rintamamiestalot.

Rakenne koostuu betonilaatasta, joka on valettu suoraan maata vasten, ilman lämmöneristettä. Vaurioriski kasvaa, kun laatta päällystetään/peitetään tiiviillä materiaalilla (esim. muovimatto). Tiivis päällystys aiheuttaa sen, että kosteuspitoisuus päällysteen ja laatan välissä alkaa nousta.

Maanvastainen lämmöneristämätön tiiviillä päällystetty betonilaatta-alapohja on riskirakenne.
Maanvastainen lämmöneristämätön tiiviillä päällystetty betonilaatta-alapohja on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Kaksoisbetonilaatta-alapohja on riskirakenne

Kaksoisbetonilaatta-alapohja, jossa laattojen välissä lämmöneristeenä on lastu- tai mineraalivilla, on riskirakenne. Rakennetta on käytetty jonkin verran sekä pien- että kerrostaloissa 1940…1970-luvuilla.

Rakenne koostuu kahdesta betonilaatasta, joista alempi on valettu suoraan maata vasten. Lämmöneriste on laattojen välissä. Kosteuseristettä (muovi tai pikisively) on voitu käyttää alalaatan ala- tai yläpinnassa.

Riskinä rakenteessa on erityisesti lämmöneristeen mikrobivaurioituminen kosteuden seurauksena.

Maanvastainen kaksoisbetonilaatta-alapohja, jossa Lämmöneristeenä on lastuvillalevy (tojalevy) tai mineraalivilla on riskirakenne.
Maanvastainen kaksoisbetonilaatta-alapohja, jossa Lämmöneristeenä on lastuvillalevy (tojalevy) tai mineraalivilla on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Maanvastainen puukoolattu lattia on riskirakenne

Maanvastaisen betonilaatan päälle tehty puukoolattu lattiarakenne on pientalojen yleinen riskirakenne, jota käytettiin erityisesti vuosina 1960–1990.

Rakenne koostuu maata vasten valetusta betonilaatasta ja sen varaan rakennetusta puisesta lattiarakenteesta. Puinen lattiarakenne on yleensä lämmöneristetty mineraalivillalla tai sahanpurulla. Betonilaatta on tyypillisesti valettu kosteaa hiekkaa vasten. Rakenteessa saattaa olla kosteussulkukerros (muovi tai pikisively). Pikisively on yleensä betonilaatan yläpinnassa, mutta muovin sijainti vaihtelee.

Betonilaatan yläpuolinen lämmöneristäminen oli aikoinaan käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto, ennen paremmin kosteutta kestävien solumuovieristeiden yleistymistä.

Maanvastainen puukoolattu lattia on yleinen riskirakenne.
Maanvastainen puukoolattu lattia on yleinen riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Kantava betonialapohja yläp. eristyksellä on riskirakenne

Alapohjan kantavan betonilaatan päälle tehty puukoolattu lattiarakenne ilman laatan alla olevaa eristystä on riskirakenne. Rakennetta on käytetty jonkin verran lähinnä pientaloissa 1940…1990-luvuilla.

Rakenne koostuu kantavasta betonilaatasta (massiivi-, ontelo- tai liittolaatta), jonka alla on ilma- tai ryömintätila. Lämmöneristys sijaitsee kokonaan laatan yläpuolella, jolloin betoni on yhteydessä ryömintätilassa olevaan ulkoilmaan. Lämmöneristeenä on käytetty huokoista materiaalia, kuten sahanpurua tai mineraalivillaa. Kosteuseristettä (muovi tai pikisively) on voitu käyttää eristetilan ala- tai yläpinnassa.

Rakenteen merkittävimpänä riskinä on lämmöneristeen ja puukoolauksen mikrobivaurioituminen betonilaatan yläpintaan tiivistyvän sisäilman kosteuden seurauksena.

Kantava betonialapohja yläpuolisella lämmöneristyksellä on riskirakenne
Kantava betonialapohja yläpuolisella lämmöneristyksellä on riskirakenne. Vasemmalla purueriste ja massiivilaatta, oikealla villaeriste ja liittolaatta.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Välipohjien riskirakenteet

Kellarin kattorakenne rintamamiestaloissa on riskirakenne

Yläpuolelta koolattu ja lämmöneristetty betonilaattavälipohja on yleinen riskirakenne vuosina 1940–1960 rakennetuissa kellarillisissa pientaloissa (rintamamiestalot). Rakenne on tyypillisesti vaurioaltis lähinnä reuna-alueella (ulkoseinien vierustoilla).

Rakenne koostuu kellarin katon betonilaatasta, jonka yläpuolelle on rakennettu puurunkoinen ja yleensä sahanpurulla tai mineraalivillalla lämmöneristetty lattiarakenne. Kellarin katto tehtiin paloturvallisuussyistä betonista siitä lähtien, kun keskuslämmityksen yleistymisen takia kellariin alettiin sijoittamaan lämmityskattiloita.

Erityisesti rintamamiestaloissa käytetty kellarin kattorakenne on riskirakenne.
Erityisesti rintamamiestaloissa käytetty kellarin kattorakenne on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Väliseinien riskirakenteet

Lattiapinnan alapuolinen puurunkoseinä on riskirakenne

Lattiapinnan alapuolelta alkava puurunkoinen seinä on tavallinen riskirakenne erityisesti vuosina 1960–2000 rakennettujen pientalojen kantavissa sekä huoneistojen välisissä väliseinissä. Rakenne alkoi yleistyä, kun rintamamiestaloista siirryttiin matalaperusteisten pientalojen aikaan.

Rakenne tarkoittaa, että puurunkoisen seinän alajuoksun alareuna on samassa tasossa alapohjan lämmöneristeen alareunan kanssa ja selvästi lattiapintaa alempana.

Lattiapinnan alapuolinen puurunkoseinä on riskirakenne.
Lattiapinnan alapuolinen puurunkoseinä on riskirakenne. Vasemmalla puukoolattu lattiarakenne ja oikealla kaksoisbetonilaatta.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Ulkoseinien riskirakenteet

Vanha hirsirakenteinen ulkoseinä on riskirakenne

Ennen toista maailmansotaa rakennettu hirsiulkoseinä on yleinen riskirakenne, joka löytyy suurimmasta osasta ennen sodan jälkeistä jälleenrakennuskautta rakennetuista omakotitaloista ja lähes kaikista ennen 1930-lukua rakennetuista omakotitaloista.

Rakenne koostuu luonnonkivi- tai betonisokkelin päälle ladotuista vaakahirsistä, joiden välit ovat tilkitty esim. sammaleella tai pellavariveellä. Hirsiseinä on yleensä ulkopuolelta suojattu vaaka- tai pystylaudoituksella, mutta laudoituksen taustalla ei ole tuuletusrakoa. Rakenne on voitu lisälämmöneristää myöhemmin.

Vanhat hirsirakenteiset ulkoseinät ovat riskirakenne.
Vanhat hirsirakenteiset ulkoseinät ovat riskirakenne. Vasemmanpuoleisessa rakenteessa julkisivulaudoituksen takana ei ole tuuletusrakoa (lisää riskiä). Oikeanpuoleinen rakenne on lämmöneristetty sisäpuolelta (lisää riskiä).

Lue lisää rakenteesta täältä.

Puurunkoinen ulkoseinä ilman tuuletusta on riskirakenne

Tiiviillä pinnoitettu puurunkoinen seinä, jossa julkisivuverhouksen takana ei ole tuuletusrakoa, on riskirakenne. Rakennetta on käytetty lähinnä pientaloissa ja se on tavallinen mm. jälleenrakennuskauden rintamamiestaloissa.

Rakenne koostuu puurungosta, jossa runkotolppien välit ovat lämmöneristetty sahanpurulla tai mineraalivillalla. Julkisivu voi olla laudoitettu, levytetty (esim. mineriitti) tai rapattu, mutta sen taustalta puuttuu yhtenäinen tuuletusrako. Puurungon sisäpinnassa on voitu käyttää ilmansulkua tai höyrynsulkua. Sisäpinta on saatettu lisälämmöneristeen myöhempien remonttien yhteydessä.

Rakenne on riskialtis erityisesti, jos sen ulkopinta pinnoitetaan vesihöyrytiiviillä kerroksella, kuten lateksimaali. Tällöin julkisivun läpi ajoittain pääsevä kosteus ei kuivu, vaan aiheuttaa mikrobi- ja lahovauriota puuosiin.

Erityisesti rintamamiestaloissa käytetty tuulettumaton puurunkoinen seinä on riskirakenne.
Erityisesti rintamamiestaloissa käytetty tuulettumaton puurunkoinen seinä on riskirakenne. Vasemmalla lautaverhottu ja rakenteen sisäpuolelle lisätty lisälämmöneriste. Oikealla julkisivu rapattu. Molemmista rakenteista puuttuu tuuletusrako julkisivun taustalta.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Puurunkoinen tiiliverhottu ulkoseinä on riskirakenne

Puurunkoinen tuulettumaton tiiliverhoiltu ulkoseinärakenne on pientalojen yleinen riskirakenne. Rakennetta käytettiin erityisesti vuosina 1960–1990 valmistuneissa taloissa. Tuuletusraon yleistyminen 1980-luvulla vähensi rakenteen vaurioitumisriskiä.

Rakenne koostuu tiilistä muuratusta ulkokuoresta, joka on suoraan kosketuksissa ulkoseinän lämmöneristekerrokseen. Lämmöneristekerroksen seassa saattaa olla ulkoseinän kantava puurunko tai vaihtoehtoisesti kantavana osana toimii sisempi tiilimuuraus. Puurungon ulkoreunassa on voitu käyttää tuulensuojalevyä.

Puurunkoinen tiiliverhottu ulkoseinä ilman tuuletusrakoa on riskirakenne.
Kaksi erilaista puurunkoista ulkoseinärakennetta, joista julkisivun tiiliverhouksen takaa puuttuu tuuletusrako.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Yläpohjien ja vesikaton riskirakenteet

Vino yläpohja ilman tuuletusta on riskirakenne

Vino vesikatteen suuntainen tuulettumaton yläpohja on riskirakenne. Rakenne on yleinen erityisesti rintamamiestaloissa ja sitä vanhemmissa kaksikerroksisissa omakotitaloissa, joissa ylempi kerros on muutettu asumiskäyttöön.

Rakenne koostuu vesikaton suuntaisesta yläpohjarakenteesta, jonka lämmöneriste yltää vesikatteeseen asti ja estää ilman kiertämisen katteen alla. Yläpohjarakenteen alapinnassa on käytetty höyrynsulkua vaihtelevasti.

Riskinä rakenteessa on yläpohjan laho- tai mikrobivaurioituminen kosteusvaurion seurauksena.

Vino yläpohja ilman tuuletusta on riskirakenne.
Vino yläpohja ilman tuuletusta on riskirakenne. Vesikatteeseen asti yltävä lämmöneriste estää vesikatteen alapuolisen tuuletuksen. Vasemmalla villaeriste ja oikealla sahanpuru.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Tasakatto ilman kallistuksia on riskirakenne

Tasakatto ilman kallistuksia on pientalojen riskirakenne, jota käytettiin lähinnä 1970-luvulla. Täysin tasainen kattopinta oli funktionalististen ihanteiden mukainen rakenne. Nykyään rakenne on harvinainen, koska katto todettiin toimimattomiksi jo pian talon valmistumisen jälkeen. Suuri osa tasakatoista on muutettu harja- tai aumakatoiksi yleensä 1980- tai 1990-luvulla.

Ensimmäiset tasakatot tehtiin täysin tasaisina, ilman minkäänlaista hallittua sadeveden poistumista. Sadevesi jäi seisomaan katteen päälle pitkäksi aikaa, mikä lisäsi kattovuotojen riskiä merkittävästi. Lisäksi vesikatteen ja yläpohjan lämmöneristeen välistä saattoi puuttua riittävä tuuletusrako, jolloin rakenteeseen joutunut kosteus ei päässyt kuivumaan pois. Yläpohjarakenne voitiin tehdä ilman höyrynsulkua, mikä lisäsi vaurioriskiä entisestään.

Nykyään käytetyt tasakatot eivät ole tasaisia ollenkaan, vaan katteen pinta kallistaa kohti katon keskellä olevia kattokaivoja.

Tasakatto ilman kallistuksia on riskirakenne.
Tasakatto ilman kallistuksia on riskirakenne, joka alkaa nykyään olla harvinainen. Vesikatteen alapuolelta puuttuva tuuletusrako lisää vaurioriskiä.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Loiva vesikatto ilman tuuletusta on riskirakenne

Loiva vesikatto ilman toimivaa tuuletusta on yleinen riskirakenne, jota käytettiin sekä pientaloissa että kerrostaloissa. Rakenne oli yleinen erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla.

Loivalla tarkoitetaan harja-, pulpetti- ja tasakattoja, joiden kaltevuus on 1:10 tai vähemmän. Monet 1970-luvun pientalot näyttävät nopealla vilkaisulla tasakattoisilta, vaikka todellisuudessa kattomuotona on loiva pulpetti- tai harjakatto.

Alkuvaiheessa loivien kattojen vesikatteen alapuoliseen tuulettumiseen ei kiinnitetty riittävästi huomiota. Lisäksi loivan kattokulman takia rakenteesta tuli matala, mikä heikensi tuulettumista entisestään.

Loiva vesikatto ilman tuuletusta on riskirakenne.
Loiva vesikatto ilman tuuletusta on riskirakenne.

Lue lisää rakenteesta täältä.

Kiitos mielenkiinnostanne!


Epäilyttääkö rakennuksessanne oleva riskirakenne tai sen kunto? Jos kyllä, niin älkää epäröikö ottaa yhteyttä!


Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?


Rakennuksille vauriota voivat aiheuttaa myös liian lähellä taloa sijaitsevat puut. Puiden juuret voivat rikkoa salaojaputkia tai vahingoittaa perusmuurin vedeneristystä. Toisaalta harkitsemattomalla puun kaatamisella voi olla myös odottamattomia seurauksia. Tiedossa on tapauksia, joissa ison koivun kaataminen rakennuksen vierestä on aiheuttanut kellariin kosteusvaurion. Puun kaataminen kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi erityisesti, kun kyseessä on puunkaato Espoossa, Helsingissä, Vantaalla tai muulla tiheästi asutulla taajama-alueella.

Julkaisun kirjoittaja

  • Kasper Käyhkö
    Kasper Käyhkö

    Kasper on rakennusten asiantuntija, jonka erikoisalaa ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen ja korjaaminen. Työasioissa voit olla häneen yhteydessä alla olevien linkkien kautta.

    http://www.rakennetaide.fi kasper@rakennetaide.fi

Samankaltaiset artikkelit